Tänä aamuna avattuani kotioven totesin jälleen kerran: mä en niin opi koskaan tykkäämään syksystä.
Raju tuuli iski vasten mun kasvoja ja sellanen turha sade (eli epämääränen tihku) ropisi niskaan.
Kutsun tihkusadetta turhaksi siksi, että se ei tee mitään muuta kuin mun hiuksista säkkärät.
Samalla säikähdin naapuria, joka seisoi hiljaa pilkkopimeässä ulkoiluttaen kahta mustaa koiraa. Teki mieli kiljaista ja juosta takaisin sisälle turvaan pahaa maailmaa piiloon peiton alle loppupäiväksi.
Tästä kaikesta huolimatta mua kuitenkin hymyilytti. Päätin ottaa Rihannan neuvosta vaarin: Find light in the beautiful sea / I choose to be happy.
Mua hymyilytti niin moni asia. Mua hymyilytti se, että kotipihalla odotti valmiiksi lämmitetty auto, jonka lämpimät penkit houkutteli mua enemmän kuin lankakerä kissaa.
Mua hymyilytti se ihana, lämmin, iso 0,4 litran latte, joka mulle oli tehty valmiiksi take away-mukiin . Se täydellinen blendi, jonka itse jauhoimme eilen illalla kahvipavuista. Ja se pehmee maitovaahto.
Mua hymyilytti, vaikka tuuli sotki mun hiukset jotka olin just pessyt. Se ei haitannut, koska mulle oli pakattu ihanat retkieväät (seitsemän minuutin ajomatkalle töihin).
Siinä matkalla nautiskelin mun ruisleipää ja lattee. Suojassa kylmältä, tuulelta ja synkkyydeltä. Vaikkei ulos nähnyt ajaa ja osittain katuvalotkin oli pois päältä pimeillä kaduilla niin mun sydän hymyili ja mielessä paistoi aurinko.
Haluan myös vilpittömästi uskoa, että kaikissa asioissa on puolensa - niin hyvät kuin huonotkin.
Siksi marisemisen sijaan hehkutinkin koko ajomatkan sitä, kuinka lämmin aamu olikaan. Kaksi aikaisempaa aamua olin keskittänyt voimani kiroamiseen, kuinka inhoan skrapaamista ja palelemista. Tänään myönsin, että vaikka tukka ei oliskaan hyvin niin mä en myöskään palele.
Teemaan sopien lauloin koko matkan töihin iki-ihanan Cheekin biisiä.
Anna mun olla syypää sun hymyyn.
Pysähtyikö kukaan teistä tänään ajattelemaan syypäätä omaan hymyyn?
Ja koska mielestäni jaettu ilo on kaksinkertainen ilo niin päätin yrittää saada myös työkaverini hymyilemään tällaisena syksyisenä päivänä, kun se hymy tosiaan on tiukassa.
Askartelin samanlaisen take a smile-läpyskän johon kirjoitin: "Take a smile and pass it on. PS. Muista D-vitamiinit"
Liimasin makeen askarteluni (vaikka itse sanonkin) pukukaappini oven ulkopuolelle ja jäin odottelee smileja liikkumaan ympäri toimistoamme.
Nyt istun edessäni iso muki strawberry cupcaken makuista vihreää teetä ja yhä hymyilyttää. Päivä takana, elämä edessä.
Mä ainakin tiedä kuka on syypää mun hymyyn.
Mikä teidät saa hymyilemään?
Besos.
|
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti