Smile is the only virus that does not harm the soul

Juttelimme taannoin ystäväni kanssa, joka sanoi minun olevan paljon vapautuneempi nykyään. Tai siltä hänestä vaikutti.
Ironista, sillä hetkellä olin nimittäin stressannut monta asiaa. Kyseinen päivä oli ollut alusta alkaen aivan kamala ja jaksoin vain sillä ajatuksella, että illalla pääsisin treffeille rakkaan ystäväni kanssa purkamaan ajatuksia. Olin kasa negatiivisia ajatuksia ja ystävääni välittyi minusta vain rauhallisempi olemus ja positiivisuus.
Jäin miettimään sitä, että miten muut elämäni näkevät. Ja onko sillä merkitystä?
Kysyin asiaa itseltäni ja onnistuin luomaan itselleni viikon mittaisen kriisin.

Ystäväni tietävät kuinka rakastan sarkastisessa mielessä liioittelua. He ovat jopa oppineet kääntämään fiktiiviset fantasiasatuni aina selvälle suomenkielelle eli naureskelemaan niitä yliampuvia kohtia tarinoissani ja jatkamaan punaisen langan seuraamista (mikäli niissä sellaista edes on!). Vaikka tykkään tietoisesti lyödä yli joissain jutuissa, onneksi osaan myös pysähtyä kuuntelemaan pelkkää järjen ääntä aina tarvittaessa. Se taito tuli viime viikon aikana tarpeeseen.

Keskityin tyhjästä nyhjäistyn kriisini aikana itsekseni seuraamaan eri tilanteita ja tapauksia, joissa ihmiset tahattomasti vertailivat itseään muihin.
Onko se ruoho sittenkään aina vihreämpää aidan toisella puolen?
Seurasin hiljaa itsekseni eri ikäisiä ihmisiä, eri kulttuureista, eri elämäntilanteista ja eri puolilta maailmaa.

Vaikka pyrin aina kaikin keinoin olla lokeroimatta ihmisiä jonkin yksittäisen piirteen, ominaisuuden tai asian mukaan - päätin tällä kertaa katsoa asiaa ensin mustavalkoisesti ja sitten lähteä purkamaan ajatuksiani.

Seuraavat tapahtumat ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä:

Olimme erään nuoren pariskunnan kotona, koti kiilsi siisteyttään ja tavarat olivat kaikki juuri niillä paikoilla joihin ne oli siivouksen yhteydessä järjestetty.
Heti sisään päästyämme, porukkamme perheenäiti totesi ääneen kuinka ihanaa oli aika ennen lapsia siinä mielessä, kun koti pysyi aina siistinä. Nyt sai koko ajan kiertää imuri kädessä ympäri taloa - juuri kun keittiö oli saatu puhtaaksi, ehti olohuone olla tavaran peitossa.
Tähän reagoi porukkamme vauvakuumeesta kärsivä opiskelija. Kuinka onnekas tuo perheenäiti olikaan, kun oli nuorella iällä ehtinyt jo kasvattaa lapsensa kouluikäisiksi. Opiskelijalla kun ei omasta mielestään vielä ollut sellainen tilanne, että voisi alkaa suunnittelemaan perheenlisäystä, vaikka biologisen kellon tikitys alkoi muistuttaa jo jyskytystä.
Illan emäntä, jonka kotia kehuttiin puhtaaksi kertoi, että kyseisen siivoamissession taustalla oli välikohtaus poikaystävän kanssa, joka ei koskaan opi laittamaan vaatteita kaappiin ja viemään roskia oma-aloitteisesti.

Myöhemmin seurasin erästä keskustelua pitkäaikaisen sinkun ja juuri eronneen ystävän välillä. Nuori nainen kertoi kuinka ensimmäistä kertaa tunsi olonsa yksinäiseksi ystävänpäivänä, koska ei elä parisuhteessa. Hiljattain parisuhteensa päättänyt vastasi tähän itkeneensä koko ystävänpäivän huoneensa lattialla poikaystävänsä kanssa läpikäytyä riitaa ja oli todella huojentunut päästyään irti sellaisesta suhteesta, joka otti enemmän kuin antoi.

Kuuntelin kahden siskoksen välistä keskustelua. Naimisissa oleva sisko kehotti sinkkusiskoaan nauttimaan joka ikisestä tulevasta hetkestä, jännityksestä ja niistä kaikista tulevaisuuden perhosista vatsassa. Sinkkusiskon kannanotto oli, että hän halusi ainoastaan yhtä tutun ja turvallisen suhteen, kuten siskollakin oli. Ei hän kaivannut mitään deittailun tuomaa jännitystä elämään. Siitä aiheutui vain turhaa stressiä.

Kaupassa kaksi tuttua kohtasivat, toinen kertoi pakenevansa äkkilähdöllä etelän lämpimään. Toisen mielestä se oli kovin epäreilua, kun itse ei päässyt lomailemaan.

Miksi?
Nämä kaikki asiat saivat minut ajattelemaan.
Miksi yksi kokee toisen etelänmatkan epäreiluna itseään kohtaan?
Lomalle lähtijän ansaitut lomapäivät ja koko vuoden kerätyt lomasäästöt pääsevät vihdoin oikeuksiinsa. Millä tavoin tämä olisi epäreilua ketään kohtaan?

Ja palasin taas siihen pisteeseen, jossa olin ystäväni sanojen äärellä.
Minä, joka revin jokaisesta mahdollisesta asiasta itselleni stressiä. Minä, joka olen ollut täysi-ikäisyyden saavutettuani koko ajan tilassa "viittä vaille vatsahaava". Minä vaikutin vapautuneemmalta ulospäin.

Ymmärsin, että otan itseni turhan vakavasti. Entäs sitten, vaikkei asiat aina menisikään suunnitellusti. Aina voi tehdä U-käännöksen.

WeHeartIt

Vaikka olen kovin kiitollinen jokaisesta asiasta ja henkilöstä elämässäni, välillä tuntuu kuin rakentaisin pienistä asioista itselleni turhaa stressiä.
Istuskelin keskellä ajatusteni kaaosta. Vapautuneisuus... Hoin asiaa kuin mantraa itselleni.
Mikä minua estää?

Yksi asia, joka saa minut helposti hermostuneeksi ovat rutiinit.
Kun olen kauan poissa, kaipaan niiden äärelle. Ja kun olen ollut niiden äärellä liian pitkään, haluan pois. Albert Einsteinia lainaten: "Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

Siksi päätin lähteä pois, pieneksi hetkeksi.
Karkaan kaupunkilomalle loistoseurassa.
Kovan luokan irrottelijana olen tietysti laatinut itselleni tehtävälistan lomalle.

Tulevien päivien aikana aion nauraa niin, että kylkiin sattuu. Rikkoa maailman vaahtokylpyennätyksen. Sulkea puhelimeni, silmäni ja ehkä jopa suunikin - mutta vain hetkeksi.
Päästyäni irti rutiinin otteesta voin taas itse tarttua niihin kiinni, paremmalla otteella.