Karma is a bitch ja multitasking päätti kostaa mulle. Epätoivoisena sohvalla, viltin alla juon placebo-juomaa eli Finrexiniä siinä toivossa, ettei flunssa iskisi. Minä en siis koskaan ole kipeä.
Jokaista kehon lihasta särkee, mutta tärkein kaikista - mun sydänlihas sykkii onnesta.
Jäin pohtimaan tänään, että voiko itse sanoa ääneen olevansa onnellinen?
Pelottavan pimeänä, märkänä ja kylmänä marraskuisena keskiviikkona voisi olettaa asioiden olevan paremminkin. Eteen tulee sairaan oloinen ihminen, joka väittää olevansa onnellinen. Tässä kohtaa jokainen meistä saattaa luulla henkilön olevan totaalisesti seonnut. Ehkä olen, ehkä en.
Onnellisuus on aina subjektiivinen käsite. Välillä törmää ihmisiin, joilla saattaa muiden silmissä olla kaikkea - silti kyseinen henkilö ei tunne itseään onnelliseksi. Mitä tarvitaan onnellisuuteen?
Olen oppinut, että taito antaa anteeksi vahvistaa kykyä tuntea onnellisuutta. Katkeruus, kostonhimo ja negatiivisten asioiden sisällä hautominen ei varmasti tee kellekään hyvää. Toisaalta, asioita tulisi vatvoa juuri niinkin kauan, että tuntee päässeensä niistä yli.
Nykypäivän maailmassa jollain tavalla ihmiset jumittuvat elämässään tasolle, jossa he odottavat onnellisuuden tulevan menestyksen myötä. Tylsimpänä esimerkkinä mainittakoon kaikkien meidän elämän virtaan hukkuneiden sielut, jotka joka lauantai-ilta pienen hiprakan siivittämänä haaveilemme siitä kaikesta mitä onttoon elämään saisi rahalla. Todellisuudessa uskon, että kaiken muun elämässä menetetyn lisäksi menisi myös mielenrauha ja yöunet mikäli pankkitilillä lepäisi muhkeat seitsemän miljoonaa.
Tässä kohtaa voidaan esittää iänikuinen kana vs. muna-mysteeri ja jäädä pohtimaan, että menestys ennen onnellisuutta vaiko toisinpäin?
Minulle onnellisuus ei ole yleispätevä käsite vaan uskon, että jokaisen tulisi tehdä itsenäinen, muista riippumaton tulkintansa siitä, mitä se tarkoittaa. Se on paljon enemmän kuin onnellinen, vakaa parisuhde, vaikka sen vaikutusta ei tulisikaan aliarvioida. Onnellisuuden oivaltaminen vaatii mielestäni hieman itsetuntemusta, -varmuutta sekä tiedostamisen siitä missä kohtaa seisoo elämässä.
Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.
Sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Vaikka olenkin asiasta samaa mieltä, en voi olla kyseenalaistamatta tätä ajatusta. Eikö meidän tulisi yhteisön jäseninä myös kantaa vastuu toisen onnesta?
Vain ihminen voi satuttaa toista kaikkein raaimmalla tavalla, rintaa repivillä sanoilla. Toisin sanoen, mikäli ihmissuhteissa satuttaa lähimpiään - tekee eniten hallaa itselleen.
En paljoakaan tiedä onnellisuudesta ja vielä vähemmän voin sanoa tietäväni tästä maailmasta jossa elämme, mutta olen nähnyt iloa ja onnea siellä, mistä olen sitä vähiten odottanut löytäväni ja vastaavasti repivää tuskaa siellä, mistä olen etsinyt onnea.
Eniten olen kuitenkin oppinut matkustelun kautta. Enkä tarkoita sellaista "meillä on Suomessa asiat hyvin"-onnellisuutta, vaan paljon maanläheisempää, todentuntuisempaa onnellisuutta. Kun oivaltaa millä asioilla on todellisuudessa merkitystä tässä elämässä. Ja kuinka pienestä ne Jaren mainitsemat onnen kyyneleet oikeasti muodostuvat. Joskus täytyy tosiaan lähteä kauas nähdäkseen lähelle.
All photos via Pinterest.
Vaikka moni asia voisi elämässä olla toisin, väitän silti olevani kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Oletko sinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti