Tänään aamulla herääminen oli vaikeinta ikinä.
Istuin keskellä kylppäriä tekemättä mitään. Hartain toiveeni oli saada mennä takaisin sänkyyn nukkumaan.
Jollain ihmeellisellä voimalla selvisin niinkin vaikeasta tehtävästä kuin hampaiden pesu.
Vilkaisin itseäni makkarin peilistä ja päätin kääntää kokovartalopeilin seinää vasten. Oloni oli valmiiksi sellainen, kuin olisi jäänyt kuorma-auton alle. Ja makuuhuoneen peili päätti vielä lyödä lyötyä.
Sitä ennen laitoin aamuradion soimaan.
Kiitos Jaajon, Aamulypsyn ja Jaajon äidin hole in onen, aloin nauramaan. Tunsin kuinka kaikki aamukankeus varisi minusta irti, se oli sellaista tietoista naurua.
Kiitos Aamulypsy.
Tämän jälkeen olinkin yllättävän ripeä. On hyvin harvinaista, että minulla olisi aamuisin lainkaan ekstra-aikaa. Ehdin vielä valmistaa itselleni ja kyyditsijälleni herkulliset aamuvoikkarit matkaevääksi ennen kuin minua tultiin hakemaan.
Päätin, etten anna maanantain lannistaa minua, koska tällä viikolla tulee tapahtumaan paljon kivoja asioita. Huolimatta siitä, että tämä viikko onkin vuoden kiireisin ja loputtomin viikko meidän alalla.
Kaikesta huolimatta, onnistuin puoleen päivään mennessä virittämään itseni täyteen kiukkuun, kiitos itseni!
Suutuin itselleni yhdestä pienestä työjutusta ja se siinä minua hermostuttikin eniten. Että kyseessä oli niin pieni asia, jota minä en ollut noteerannut. Hetken itseäni ruodittua päätin lähteä happihyppelylle hakemaan ruokaa viereisestä kaupasta.
Kassalla ostoksia pakatessani viereeni tuli herttaisen oloinen mummo, leveä hymy huulillaan. Hän katsoi minua pitkään. Minun on hyvin helppo hymyillä myös tuntemattomille ohikulkijoille, mutta nyt olin niin täynnä kiukkua itseäni kohtaan, että minun oli vaikea olla minkäänlaisessa kontaktissa kenenkään muun kanssa.
Mummo tuli ihan kiinni minuun ja painoi kätensä olkapäälleni.
"Olet niin söpö! Toivottavasti et pahastu, että sanon näin. Mutta katsoin sinua pitkään ja minun piti tulla kertomaan se sinulle..."
Olin niin häkeltynyt, etten enää edes muista mitä vastasin tähän kommenttiin.
Omasta mielestäni yritin kiittää kohteliaasti, mutta ulosantia en muista (mikäli sain mitään sanaa ulos suustani sillä hetkellä).
Pakkasin ostokseni, söpö mummo jäi vilkuttamaan perääni kun kävelin pois kaupasta.
Päästyäni ulos kaupasta, auringon paistaessa kasvoilleni, hymyilin.
Kiitos sinulle, ohikulkija. Miten osasitkaan juuri sillä hetkellä tulla piristämään päivääni hymyilevillä kasvoillasi?
Toivottavasti tekin olette saaneet tänään kiinni sen syypään hymyynne.
Vai oletteko itse kenties syypäitä tänään?
Matkalla maanantaista tykkäämiseen,
Rose
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti