Ruskaa, lehtiä ja lunta

Vielä eilen, jos minulta olisi kysytty 'mistä olet kiitollinen?' olisin vastannut mukavasta kuluneesta viikonlopusta, tehokkaista kuntosalitreeneistä keskellä synkkää syksyä sekä siitä, miten sain opinnäytetyötäni kirjoitettua hieman pidemmälle tällä viikolla.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen vain ja ainoastaan siitä, että selvisin päivästäni ruhjeitta, ilman vammoja ja peltikolareita.

Tänä aamuna tunnelma oli kaikkea muuta kuin ihanan perjantainen. Lähdin ajelemaan töihin kesärenkailla, kun koko edellisen illan oli satanut lunta. Naurahdin itsekseni ja totesin, ettei ensilumi ole koskaan pysyvää. Toisin kävi.
Sydän hakkasi hullun lailla koko matkan ja päästyäni töihin, tuntui että olin jo täysin lopahtanut ja uupunut lyhyen, mutta sitäkin korkeamman stressitasoni kanssa. Tunsin itseni ihan kalaksi, joka yrittää polkupyöräillä. Avutonta ja typerää.
Aamukahvit juotuani sain kiinni taas luovasta otteestani ja kiitos työkavereideni, nauroimme aamuiset stressihormonit pois kehostamme ja päivä jatkui.

Sain myös yllätyspuhelun rakkaalta lapsuudenystävältäni, joka oli autossa matkalla Turkuun (kesärenkailla). Sovimme treffit huomiselle ja odotan jo innoissani!

Näkymät työhuoneeni ikkunasta 26.10.2012.

Yllä myös pientä kuvaa siitä, miltä kadulla näytti päivällä kun kurkkasin ikkunasta ulos. Kuvan laatu johtuu siitä, että nappasin sen nopeasti Lumiallani. Anteeksipyyntöni siitä.
 Iltapäivää myöten lumisade oli kuitenkin jo niin yltynyt, että pitkän mutkan ja matkan päästä olin vasta varttia vaille kahdeksan kotona, vaikka olin lähtenyt töistä jo neljältä. Nyt mietin, etten astu jalallanikaan ulos täältä ennen kevättä.

Huomenna on ohjelmassa Ihana Elämä-terveysanalyysia, jossa kävin viime vapun aikoihin. Sain sieltä niin hyvää apua, että suosittelin sitä myös ystävälleni, joka kärsii samoista ongelmista kuin minäkin.
Laadin siitä vielä kunnon postauksen, jossa kerron tarkemmin mistä on kyse. 

Mutta mites teidän kohtaamisenne ensilumen kanssa on sujunut tänä vuonna?