Tuolit ovat melkeinpä olleet 14 vuotta käytössä, joten projektia aloitettaessa latasimme itseemme paljon seikkailumieltä.
Ymmärsin, että äiti oli ollut kovin kyllästynyt jo kyseisiin tuoleihin. Oikeastaan hän oli jo ostamassa uusia tilalle, kun pyysin tuoleille vielä armahdusta ja yhtä uutta mahdollisuutta.
Olin salaa tyytyväinen siihen, ettei äiti enää niin välittänyt tuoleista. Mietin, että jos onnistun ne tuhoamaan vahingossa niin ei tule sen suurempaa draamaakaan.
Tuoleja oli yhteensä kuusi kappaletta, joissa kaikissa oli paksu, lakattu maalikerros.
Muutaman perheenjäseneni motivoivan "ei tuosta mitään tule"-kommentin jälkeen tartuin tuumasta toimeen, kannoin tuolin kerrallaan kylppäriin ja laitoin hihat heilumaan.
Löysin itseni kolme tuntia myöhemmin vielä kylppäristä hiomassa sitä samaa ensimmäistä tuolia karkealla hiekkapaperilla.
Hiekkapaperi sauhui ihan säästelemättä, kuten myös käteni, niveleni, kyynärpääni ja lihakseni.
Ekan tuolin jälkeen meinasin kilahtaa ihan täysin (en sitä, että käteni oli jo ihan puutunut, kipeä ja kuulin jännetupentulehduksen kolkuttavan ovella) vaan sitä, että kylppärissä oli mieletön sotku!
Paksu kerros punaruskeaa pölyä, maalipintaa ihan kaikkialla. Voin nyt muuten myös kertoa, ettei se lähde ihan vain huuhtomalla. Jokainen nurkka kylppäristä piti käydä jynssäämällä läpi, jokainen pienikin esine piti nostaa ja putsata.
Tämän jälkeen soitin ystävälleni ja pyysin hiomakonetta lainaan.
Oli aika toisen tuolin.
Alkumetreillä ajattelin, että hiomakoneen keksinyt tyyppi ansaitsee vähintäänkin Nobelin keksinnöstään. Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin ehdin perumaan sanani. Uskallan jopa väittää, että manuaalinen hiominen tuntui käsille paljon ergonomiselta kuin tuo järjettömällä vimmalla mesoava laite, joka pienestä koostaan huolimatta osaa huutaa kuin hirvi.
Tässä kohtaa minun oli jo itseni helppo samaistua laitteseen: huutaa ja mesoa.
Kolmannen tuolin kohdalla kävelimme veljeni ja äidin kanssa maalikauppaan ostamaan valkoista maalia. Pesunkestävänä ateistina kiitin maailmaa, alkuräjähdystä, tiedettä, elämääni ja Biltemaa ihmeestä, joka juuri sillä hetkellä eteeni ilmestyi. Kyseistä ihmettä kutsutaan myös nimellä maalinpoistoaine.
Kannoin saaliini kotiin ja purkkia avatessani geelimäistä ainetta roiskahti kynnelleni. Näin ja koin kemiallisen reaktion, jossa kynsilakkani syöpyi pois sen sileän tien. Normaalisti olisin heti kyseenalaistanut tuotteen ja todennut sen liian myrkylliseksi, mutta tässä tilanteessa se oli juuri sitä mitä kaipasinkin.
Maskit kasvoille, ikkunat auki ja pensselit heilumaan!
Aineen piti antaa vaikuttaa vartista yhteen tuntiin, jonka jälkeen lähdin lastalla kaapimaan maalipintaa pois tuolista.
No, mistä sitä maalia sitten lähtikään pois ja mistä ei.
Tässä kohtaa äitini kantoi myrkyllä sivellyn ja syövytetyn tuolin huolettomasti kylppäriin ja tykitti sitä suihkulla.
En usko, että mama reagoi niinkään hätähuutooni vaan siihen mielettömään sotkuun, jonka olin saanut aikaiseksi. Olin muun muassa levittänyt lattialle parit lakanat "ihan vaan varoiksi", ettei valkoista maalia roiskuisi suht uudelle laminaattilattialle. Kyseiset lakanat olivat syöpyneet jo aikaa sitten, joiden päälle levitin vielä muovipussit. Muovipussit olivat myös syöpyneet, jonka ansiosta myrkkymaalinpoistoaineen ja maalin sekoitusta näkyi valuvan uhkaavasti makuuhuoneen lattialle.
Sain suihkussa käyneen, kaltoin kohdellun tuolin takaisin eteeni ja päätin, että oli aika maalata ne valkoisiksi. Muistin, että olin viimeksi syönyt ruokaa laittoman kauan sitten, ilmanvaihto ei toiminut huoneessa kuten piti, päässäni heitti ja nälkäni yhdistettynä maalihuuruihin oli muuttunut pahoinvoinniksi. Tässä kohtaa äiti ja veikka tulivat mukaan auttaamaan ja projekti potkaistiin käyntiin todellisin voimin.
Vaikeuksien kautta voittoon ja lopputuloksesta tuli jotakuinkin tällainen:
Olimme kaikki enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen. Voin myös tässä kohtaa sanoa: no hard feelings.
Paitsi, että joku meni ja läikytti steariinia päällysteelle, jonka olin myös vaihtanut.
Huomenna lähdemme Ikeaan metsästämään näille tuoleille uutta pöytää.
Olimme katselleet Ikean Liatorp-pöytää.
Pitäkää peukkuja, että se reissu sujuisi kutakuinkin normaalisti. "Normaali" taitaa muuten olla tuntematon käsite mun elämässäni.
 | |||||||
| LIATORP ruokapöytä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti