Paljon en voi väittää, että mulle olisi kouluajoista jäänyt asioita mieleen, lukuun ottamatta solun rakennetta, jotka jaetaan esitumallisiin ja aitotumallisiin, mikäli ketään kiinnostaa.
Itseänihän kiinnostaa juuri sen pienen hiiren perseen verran. Pänttäsin niitä hullun lailla läpi, jotta voisin pätevästi kirota ne alimpaan helvettiin. Joka saatanan suku- ja somaattinen solu, sytoplasma ja solukalvo.
Lisäksi voisin kirjoittaa teille siitä miten mannerlaattojen törmäämiset aiheuttavat maanjäristyksiä. Tai jos elämässä loppuu keinot etkä muuta voi, derivoi.
Voin kirjoittaa Normandian maihinnoususta tai Viron itsenäistymisestä.
En sitä kuitenkaan tee, vaan tänään kerron teille siitä kuinka eniten ketuttaa kaikki.
Anysay, koska olen itse enemmän taipuvainen positiivisuuteen ja iloiseen mielialaan, olen varmaan tuhoon tuomittu ja toivoton tapaus psykologien silmissä. Enkä ainoastaan niiden vaan monien muidenkin.
Tänään ajattelin kuitenkin sivuuttaa kaikki ne aiheet, jotka kiinnostaa kiviäkin (sori kaikki mun opettajat kautta aikojen).
Kerron teille nykypäivän kansantaudista, joka ei ole sydän- ja verisuonitauti.
Tää on enemmänkin epidemia. Kaikki sairastaa tätä vähintään kerran elämässään. Useimmiten kerran viikossa, alkuviikosta.
Tähän ei oo lääkettä eikä siihen ole keksitty parannuskeinoa. Näin syksyllä ja varsinkin talven tullen sairastan sitä itse enemmän.
Välillä saattaa tuntua siltä, että siihen voisi kuolla, mutta e-hei... Tää on vähän niinku herpes. Tai hiivasienitulehdus. Se ei tapa eikä vahvista.
Nykykansan kirous: ketutus, hatutus, keljuutus, vitutus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
 |
| Ketuttaako? |
Mä aina ajattelen hyviä ja onnellisia asioita elämässäni. Keskityn olemaan kiitollinen ja arvostamaan jo saavutettuja asioita.
Tänään aamulla juttelin mun rakkaan ystävän kanssa ja kerroin sille, kuinka tärkeä hän mulle on. Olen aina saanut häneltä tukea ja hyviä neuvoja. En voisi enkä koskaan haluaisi edes ajatella elämää ilman häntä.
Voi hattu, että ketuttaa. Miten tää kaikki voikaan olla näin ihanaa?
Miksi kaiken pitää olla niin helvetin hyvää?
Siksi listasin asioita, jotka saa mun sapen kiehumaan.
Yksi niistä on Kela. Kelasta saisi väännettyä vaikka minkälaista tarinaa. Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Tai tältä musta tuntui silloin, kun vielä opiskelin.
Toisena ketutuksen aiheena mulla on tyhjät maitotölkit lavuaarin reunalla. Oikeesti, onko yksikään maitotölkki maailmanhistorian aikana kävellyt omin avuin roskikseen asti?
Sitten on tietty se itse hatutus. Silloin, kun jokin asia ärsyttää - kaikki ketuttaa. Mikään ei onnistu, eniten vituttaa kaikki.
Vaikkei tähän parannuskeinoa ole, oireita voi aina yrittää helpottaa muun muassa Fok_It:ia lukemalla tai seisomalla hetken aikaa vähissä vaatteissa ulkona kylmässä (believe me, pakkanen karkottaa ketutuksen isommastakin sielusta). Tässä kohtaa täytyy olla kuitenkin sen verran ammattilainen, ettei aiheuta itselle keuhkokuumetta. Voi pojat, se vasta ketuttaisikin.
Toisia saattaa helpottaa avautuminen. Pyydän tässä kohtaa, että ajattelisitte muita maan kansalaisia edes sen verran, ettette tekisi sitä kovaan ääneen täydessä bussissa, jossa matkustaa rutiinin orjat eli elämäänsä kyllästyneet toimistotyöntekijät, jotka ovat kulkeneet samalla vuorolla joka ikinen työpäivä viimeiset 12 vuotta.
Vielä on olemassa yksi keino, joka voisi auttaa armottomaan hatutukseen. Itse en tätä mitenkään käsitä, mutta toisten mielestä oma surkeus tuntuu paremmin siedettävältä, kun tietää jollain muulla menevän vielä huonommin.
Vahingonilo on asia, jota en haluaisi koskaan edes ymmärtää, mutta jos se jollekin teistä helpotusta suo, älkää epäröikö nauttia siitä. Meillä kaikilla on paheemme ja syntiä tää maailma onkin jo täynnä.
Terkuin,
Rose
IOLC, KPL
IOLC - itseoppinut life coach
KPL - keittiöpsykologian lisensiaatti
Sä oot kyllä ihan huippu :D ♡
VastaaPoista