Tiedättehän ne superlaiskat aamut?
Niitä aamuja, kun herää valmiiksi väsyneenä uuteen päivään ja tuntuu, että Himalajan vuorelle kiipeäminen olisi helpompaa kuin sängystä ylös nouseminen.
Varsinkin tällaisena vuodenaikana kun aamut ovat hämäriä, kuluu heräämiseen noin 75 % päivän energiakulutuksesta. Ei siihen heräämiseen vaan kiroamiseen ja kiukutteluun.
Tarpeeksi kauan kun ymmärtää kiukutella ja laiskotella sängyssä, sitä syvempää kuoppaa itselleen kaivaa.
Kolmen vartin torkuttamisen jälkeen voi vauhdilla ponnahtaa ylös sängystä kiireiseen aamuun. Voisi kiukuttaa, jos ehtisi.
Kiireellä töihin rientäminen. Töissä kamala kiire. Asiakkaalla kiire saada tarvittavat luvut ja tiedot.
Kiire päivän päätteeksi kotiin ja kiireellä salille. Nopea treeni ja takas kotiin, jotta ehtisi edes hetken nukkua.
What goes around, comes around ja ruokkimalla kiirettä teemme itsestämme voimattomampia sen edessä.
Siksi olen päättänyt kohdata kiireen silmästä silmään.
Mikä on kiire? Mitä se tekee? Ja mitä se haluaa minusta?
Aikansa kutakin ja siksi on minun vuoroni olla kiireen niskan päällä.
Mielestäni kiire ei ole elämäntyyli, se on mielentila. Se muuttaa asumaan päämme sisälle, mikäli avaamme sille oven. Kuin kutsumaton vieras, joka saapuu varoittamatta. Eikä meinaa lähteä pois.
Tosin kuokkavieraat on mun mielestä parasta mitä tiedän. Harvoin niistä seuraa mitään hyvää, mutta sitäkin parempaa eli hurjempaa kerrottavaa muille.
Samoin myös kiireessä hosuminen aikaansaa harvemmin mitään hienoa ja hyvää, mutta jälkeenpäin on aihetta nauruun. Itse yritin kerran kiireessä tehdä itselleni nopeaa ruokaa. Minulle nopea ruoka tarkoittaa munakasta. Sillä polttaa joka kerta kitalakensa käyttökelvottomaksi ja se pitää nälkää kauan loitolla. Ei vain ravintoarvojensa vuoksi vaan myös siksi, ettei repaleisella kitalaella tee mieli syödä mitään.
Tietysti munat voi myös kiireessä rikkoa keraamiselle liesitasolle, pannun viereen.
Miten sitten kesyttää kiire?
Ensin voi pysähtyä ja kysyä itseltään: mitä varten kiiruhtaa?
Vaikka maailma on tänä päivänä kovin digitalisoitunutta ja sähköistä, emme (vielä) elä tietokonepelissä tai pleikkaripelissä. Kiirehtimällä, stressaamalla ja olemalla omasta mielestään nopea ei siis pääse seuraavalle tasolle. Päinvastoin, sitä saattaa missata myös nykyisen tasonsa.
Tietysti mikäli sydäri, selittämättömät fyysiset vaivat ja stressi sekä miljoonat siitä aiheutuvat oireet maistuvat - kiirehdi ja kiirehdi kunnolla. What ever you do, make sure it makes you happy.
Itse haluaisin nautiskella arjesta ystävieni mielenrauhan, säännöllisen sydänrytmin ja toimivan ruuansulatusjärjestelmän kanssa.
Avain onneen ei ole raha eikä hyvät geenit, vaan tapa oppia organisoimaan ja priorisoimaan.
Ensimmäinen askel on hankkia kalenteri.
Tai pikemminkin ensimmäinen askel voisi olla oppia käyttämään sitä kalenteria, joka löytyy jokaisesta matkapuhelimestakin. Ja toinen askel: älä ahda sitä täyteen kaikilla kissanristiäisillä. Opettele sanomaan ei ja erottamaan tärkeät työt, tekemiset ja tapahtumat vähemmän tärkeistä.
Kun ensin saa kiireen karistettua pois kyydistä, on aika keskittyä hetkestä nauttimiseen. Sillä se on ainoa tapa nauttia siitä työstä, tekemisestä ja sen hetkisestä tapahtumasta. Sulkea kiire pois, keskittyä ja nautiskella.
Entäs sitten vaikket olisikaan joka hetki tavoitettavissa?
Eikä se salitreeni ole hukkaan mennyttä, vaikket olisikaan tehnyt siitä sijaintipäivitystä Faceen.
Kyllä ne linnut vielä laulaa ja vasta-ajettu nurmikko tuoksuu kesällä hyvälle, jos vain pysähtyisit nauttimaan.
Kiireetöntä tiistai-iltaa kaikille
Mä meen sohvalle mutustaa Cloettan Hopea toffeeta, joka on muuten myös gluteenitonta ;)
Terkuin oman kiireisen elämänsä WNB-Life Coach
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti