Sen verran pitäisi syödä, niin on aina sanottu.
Mutta tekeekö se meistä yhtään sen onnellisimpia ihmisiä?
Onnellisuus taitaa olla kuuma trendi tällä hetkellä.
Ihmiset kertovat kuinka heillä on jo kaikkea, mutta silti jotain puuttuu.
Itse olen hakenut sitä jo pidempään.
En voi sanoa ettenkö olisi muka yrittänyt.
Olen sulkenut mielestäni kaikki ennakkoasenteet ja ollut avoimena uudelle.
Olen haalinut, hamstrannut, luopunut ja menettänyt.
Olen kävellyt ilman kenkiä polttavalla asfaltilla, kesäkuumana keskipäivänä vain samastuakseni sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole mitään maallista omaisuutta.
Olen joogannut ja taipunut ties mihin akrobaattisiin asentoihin sekä asetelmiin.
Olen yrittänyt 'onnellistua' ostamalla ja tuhlaamalla sekä kaivamalla itselleni kuoppaa.
Eilen avain onnellisuuteen oli kuitenkin melko yksinkertainen.
Annoin itseni nukkua juuri niin pitkään kuin halusinkin.
Sunnuntain kunniaksi pyhitin hieman enemmän aikaa sille päivän tärkeimmälle, aamiaiselle.
Kaurapuuroa mantelimaidolla ja rakkaan ystävän äidin lähettämää, itsetehtyä omenakastiketta.
Kahvista boostia, treenivaatteet päälle, kuulokkeet korville ja pyörän selkään!
 |
| Lokakuussa 19 astetta lämmintä, grau! |
Siksi päätin myös sählätä ihanan, aurinkoisen sunnuntain kunniaksi ja myöhästyin siltä ohjatulta tunnilta, jolle alun perin meinasin tähdätä.
Nappasin lipun seuraavalle tunnille ja keksin kipaista sillä aikaa lähikirppikselle.
Opiskelijavuosina sunnuntaiaamut oli aina thrift shoppailua varten.
Joskus sinne kontattiin kaverin kanssa, samoilla silmillä suoraan lauantaina alkaneista kekkereistä.
Välillä sinne herättiin jo viideltä. Tärkeintä oli olla siellä aina ajoissa.
Eikä mistään tullut yhtä hyvä fiilis, kuin jostain megalöydöstä, jota pestiin, puunattiin, jynssättiin ja silitettiin koko sunnuntai-ilta.
Thrift shoppingin ja tehokkaan Power-tunnin jälkeen polkaisin kotiin kuunnellen Elastisen loistavaa versiota nauravasta kulkurista.
Heiluin, lauloin ja hymyilin itsekseni tyytyväisenä pyörän kyydissä.
Olin valmistanut lounaan ennen lähtöä, joten istahdin ruokapöydän ääreen: lohta ja salaattia.
Ympyrä sulkeutui ja puoli kiloa kotimaisia kasviksia teki mut onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti