Lyödessäni lukuja koneelle normitiistaiseen tapaani huomasin puhelimeni soivan, soittajana "yksityinen". Katsoin hetken aikaa ihan ihmeissäni luuria ja langan päässä oli - kukas muukaan kuin - radio NRJ:n juontaja Tomi "Dosse" Dostinov. Sain kuulla, että minut oli ilmiannettu.
Phuuuh. Mietin jo hätäisenä, että mihin mut nyt oli värvätty mukaan.
Hetken aikaa järkeni juoksi niin lujaa, etten itsekään tahtonut pysyä perässä. Koko tämän ajan DJ Dosse toki puhui taustalla. Jossain kohtaa sain onneksi ajatuksesta kiinni juontajan lukiessa pätkää tekstistä, joka minusta oli kirjoitettu kisaan mukaan.
Radiolähetyksessä DJ Dosse antoi minulle kunniamaininnan ja sain kautta historian ensimmäisen NRJ:n päivän ilostuttajan pestin.
Olemme nimittäin kehittäneett yhdessä muutaman työkaverini kanssa työpaikallemme Positiivisuuspäivän. Kyseinen päivä oli aluksi joka torstai. Torstain valitsimme siksi, että se ei ollut perjantai (liian helppo), mutta viikkoa oli kuitenkin eletty tarpeeksi pitkälle, jotta viikolle olisi ehtinyt kertyä tarpeeksi väsymystä ja painetta.
Tuttavallisemmin, Påsaripäivänä on kaikenlainen narina, jäkätys ja valittaminen kiellettyä. Jos on jotain kritiikkiä kerrottavana käännymme ensin katsomaan asiaa eri näkökulmista. Jospa siitä saisikin positiivista kerrottavaa...?
Jatkuvasti saa uutisista kuulla, kuinka suomalaiset ovat kärkisijoilla, kun tutkitaan onnellisuutta. Emme elä keskellä kriisitilanteita, jatkuvaa hätää tai pelkoa emmekä yleisessä epävarmuudessa. Silti ihmettelen miksi ihmiset jaksavat valittaa. Se on niin sisäistetty ja tavaksi muodostunutta ettei sitä enää edes itse aina huomaa. Valittaminen kuluttaa henkilön omaa energiaa (jota ei varmasti ole edes tuhlattavissa näin synkkänä vuodenaikana), luo negatiivista varausta ympärille eikä muuta asioita mihinkään suuntaan kuitenkaan.
Uskon, että kauniit ajatukset johtavat aina väistämättä kauniisiin tekoihin. Pienellä asennemuutoksella saisi muutettua elämänlaatua huomattavasti, sillä onnellisuus on mielestäni pitkälti valintakysymys. Kirjoitin aikaisemmin päätösten teosta ja omien päätösten kyseenalaistamisesta, mutta onko ihminen mielestänne liian subjektiivinen kyseenalaistamaan oman asenteensa?
Kuinka moni suhtautuisi avomielisesti, jos joku muu huomauttaisi omasta asenteesta?
Tiedän, että "Ilostuttajana" ärsytän myös suunnattomasti joitakin. Nämä ovat niitä valittajia, joita häiritsee myös toisten positiivisuus ja se, että iloisilla ihmisillä on kaikki ärsyttävän hyvin. Kuljemme kaikki siitä huolimatta samoja elämän polkuja, kukin oman elämäntilanteensa varrella. Osa päättää nähdä kiitollisuutta matkansa varrella, kun osa keskittyy etsimään lisää syitä märehtimiseen.
Kannatan itse muutosta ja jatkuvaa kehitystä parempaan. Asioita on voitava kyseenalaistaa ja niistä on voitava puhua, rakentavasti. Valittaminen ei kuitenkaan muuta mitään.
Suurin osa meistä rakentaa itse oman elämänsä. Jos haluaa menestyä, on kohdattava myös tielle tulevat haasteet.
Siksi Positiivisuuspäivä.
Koko ajatukseni Positiivisuuspäivästä olisi kuitenkin yhtä tyhjä kanssa, jos työkaverini eivät olisi lähteneet mukaan leikkiin. Joskus nauramme kippurassa toistemme sanavalintoja, kun joku meistä yrittää ilmaista asiansa käyttämättä voimasanoja tai muita negatiivissävytteisiä lauseita. Jos yksi näyttää puhkeavan valittamaan, toinen rientää muistuttamaan häntä positiivisuudesta. Puhaltamalla yhteen hiileen myös yhteenkuuluvuuden tunteemme on huomaamatta lisääntynyt tämän leikin myötä.
Lisähaasteena asetimme pienen ansan, narisija joutuu tarjoamaan herkkuja koko porukalle. Ensimmäiset Positiivisuuspäivät kuluivatkin leivoksia, karkkia, suklaata, lempparijuomia ja aforismeja nautiskellessa. Laatimiemme sääntöjen mukaan on luvallista tarjoilla myös aivoille ja ajatuksille herkkua tilanteissa, joissa ei ole hommannut porukalle nannaa. Tällöin tulisi räätälöidä jokaiselle oma, rakkaudella valittu sanonta tai mietelause.
Vuodenvaihteessa asetimme rimaa korkeammalle, nykyään Positiivisuuspäivää vietetään torstaisin sekä perjantaisin. Huikeasta menestyksestä johtuen voin myös ylpeänä mainita, että nykyään on herkuttomia päiviä. Toisin sanoen on päiviä, kun kukaan porukastamme ei narise pienintäkään asiaa.
Luin jostain 21:n päivän säännöstä, jossa luvattiin vieroittumista täysin sokerista mikäli sitä jaksaisi välttää 21:n päivän ajan. Kyseisen jakson jälkeen siihen tottuu niin, että se muuttuu tavaksi. Voisiko siinä tapauksessa 21 valittamisesta vapautettua päivää johtaa hienoon tapaan ja tottumukseen, olla valittamatta asioista?
Palatakseni tilanteeseen, jossa löysin itseni langan päästä juttelemasta radiojuontajan kanssa koko kehoni tärisi ilon ja jännityksen vallassa. Tilanne oli niin hetkessä ohi, jäljelle jäivät todella lämmin mieli ja sitä lämpimämpi fiilis. Kiitos työkaverilleni - joka keksi minut ilmiantaa kyseiseen kisaan - positiivisesta teostaan. Mikään ei olisi motivoinut minua paremmin positiivisuuteen eikä monikaan asia tunnu paremmalta kuin saada kunniamaininta positiivisen sanan levittämisestä.
Paljon positiivisia ajatuksia tiistai-iltaanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti