Olette varmasti saaneet kuulla liiaksi nykypäivän kirouksesta: selittämättömistä vatsakivuista.
Jokainen tietää varmasti miltä tuntuu maata kippurassa kaksin kerroin, joten säästän teidät yksityiskohtaisilta kuvauksilta. Syynä voivat olla tämän päivän synnit, kuten stressi, kiire, hektinen elämäntapa sekä huonot ruokailutavat.
Olen kokeillut erilaisia keinoja vähentää omalla kohdallani näitä oireita, mutta vielä en ole löytänyt ratkaisua.
Siksi päätin kokeilla gluteenittomuutta.
Viime viikon rakkauteni, avokadopizza oli liian totta ollakseen hyvää minun kohdallani.
Kuten kaikki rakkaus, myös avokadopizza satutti minua.
Silloin keksin jättää gluteenin hetkeksi pois.
Toivottavasti joku muu kuitenkin sai avokadopizzasta uskollisen ystävän elämäänsä.
Jokin aika sitten olin puolisen vuotta maidottomalla/lehmättömällä eli en myöskään syönyt lainkaan naudanlihaa. Se oli kamalaa aikaa. En keksinyt omasta mielestäni mitään syötävää.
Minä, joka en starttaa mihinkään ilman isoa latteani.
Aamupalani koostuu kreikkalaisesta herkkujogurtista, mustikoista ja banaanista.
Lounaalla sekoitan aina ruuan sekaan raejuustoa.
Treenin jälkeen syön maitorahkaa.
Telkkarin äärellä napostelen porkkanoita dippiin.
Ja joko kerroin, että parasta herkkua elämässä on laiskat perjantai-illat maaten maailman mukavimmalla sohvalla, edessä itseni kokoinen juustolautanen suolakeksien, viinirypäleiden ja viinilasillisen kera?
Yritä siinä sitten olla maidottomalla, kun rakkain latte otetaan pois ja tyhjää tilaa yrittää epätoivoisesti täyttää säälittävä kuppi vihreää teetä.
Tiedän, että monille maidoton, gluteeniton, hiilariton, sokeriton ynnä muut ruokavaliot ovat elämäntapa. Joko oman päätöksen tai jonkin pakottavan syyn, kuten sairauden vuoksi. Ymmärrän, ettei maidottomuus ole mahdottomuus, mutta minulle se oli hyvin hankala vaihtoehto.
Soijatuotteet eivät oikein maistuneet minun mielestä miltään muulta kuin pahalta. Ainoa maidoton jäätelö, johon tykästyin oli ruotsalaisesta kaurasta valmistettu Oatlyn mansikkajäätelö, joka on siis maidoton sekä soijaton (Oatly ei ole maksanut mulle mitään tuotteen mainostamisesta, itse puhtaasti rakastuin tähän luomukseen kaiken maidottomuus-kiukun keskellä).
Mainittakoon vielä, että vaaditaan aika sankarikeksintö saamaan minut irti kiukusta, joka liittyy ennen kaikkea ruokaan.
Koska en saanut etsimääni helpotusta maidottomuudesta, jätin sen puolen vuoden kokeilun jälkeen pois.
Siksi gluteeniton ruokavalio.
Tässä kohtaa varmasti mietitte, että mitä kaikkea sitten saa syödä. Varsinkin jos on tällainen loputon herkuttelija kuin minä.
En oikein kannata ehdotonta linjaa ruokailussa kuin elämässäkään, koska olen kuitenkin perusterve siinä mielessä, ettei mikään ruoka-aineallergia aiheuta minulle hengenvaaraa. Mielestäni kaikki maistuu puulta sitten, kun siitä tehdään ehdotonta ja absoluuttista.
Olen suhtautunut tähän kokeiluun kuitenkin haasteenomaisesti. Ensimmäinen haasteeni on karttaa kaikkia viljoja, jotka sisältävät gluteenia. Toisena haasteena on kokeilla ehdottomuutta.
Tähän asti voin kertoa syöneeni hyvin normaalisti, kuten ennenkin.
Sunnuntaina söin lounaaksi kanasalaattia, ilman krutonkeja. Kurkkua, salaattia, kirsikkatomaatteja, rucolaa... perussettiä. Kyllä te tiedätte.
Maanantai-iltana kävimme ystäväni kanssa sushilla. Huomio sushin ystävä! Gluteenittomalla voi syödä sushia!
Soijakastikkeesta ollaan montaa mieltä, sillä se sisältää vehnää. Kikkomanilta saa nimenomaan gluteenitontakin soijakastiketta, mutta Keliakialiiton suositusten mukaisesti kaikkia soijakastikkeita saa käyttää huoletta, sillä niiden gluteenipitoisuudet ovat niin pienet 20 mg/1 kg.
Tiistaina tein hernekeittoa. Liotin herneitä maanantai-illasta tiistaihin asti. Porkkanaa, sipulia, possua ja herneitä, kaverina tietty Auran sinappii. Sydämen muotoon pursotettuna.´
Perinteiseen tapaan hernekeiton kaveriksi olisi kuulunut pannarii, hilloo ja kermavaahtoo. Tietysti olisin voinut korvata sen gluteenittomalla versiolla, mutta - kiitos superväsyneen sieluni - olin hiljaa ja tyytyväinen siitä, että olin saanut ruokaa. Pannarin sijaan suuntasinkin salille. Ja kroppa kiitti.
Takana on vasta muutama päivä uusinta kokeiluani. Toivottavasti en nyt jinxaa tätä, mutta voisin varovasti sanoa so far, so good.
Ehkä osittain myös siksi, että tiedän kyseessä olevan hetkellinen kokeilu. Mikäli kyseessä olisi pitkäaikainen ruokavalio tai jos sairastaisin keliakiaa, jonka vuoksi minun olisi pakko välttää haitallisia viljoja - olisin jo varmasti kiukuttelemassa kuinka haluan ruisleipää just nyt eikä heti.
En aio luoda tästä ruokablogia, mutta ajattelin silti hieman blogin puolella valottaa sitä, mitä kaikkea gluteenittomalla ruokavaliolla voi syödä.
Painotan vielä. että minulla ei ole diagnoosia, ei todettu keliakiaa eikä sinänsä vehnäallergiaa, että minun olisi millintarkasti noudatettava gluteenitonta ruokavaliota.
En kokeile gluteenitonta ruokavaliota siksi, että se on nyt IN. Mun mielestä syöminen on enemmän IN kuin yksikään hittidieetti. Uskon kultaiseen keskitiehen, mutta samalla olen valmis tinkimään asioista, jotka ovat hyvinvointini tiellä.
Yritän tämän kokeilun myötä vain päästä hieman lähemmäs hyvää oloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti