Kouluaikoina saatoin kevyesti kokeiden ja kirjoitusten aikaan tinkiä yöunistani. Ajattelin cooliin tapaan, että kyse on vain järjestelyistä. Kyseenalaistin paljon asioita ja järjestelin niitä tärkeysjärjestykseen.
Välillä suljin joitakin asioita tilapäisesti pois päiväjärjestyksestä, jotta saatoin keskittyä sillä hetkellä tärkeisiin asioihin. Minun oli vaikea samaistua niihin, jotka olivat ihan hermoraunioita kaiken kiireen ja stressin keskellä.
"Hei, ota vähän happee" minulla oli tapana sanoa niille, jotka kärvistelivät kaikkien kasaantuneiden, erääntyneiden, tekemättömien ja tulevien myöhästyneiden elämäntehtäviensä kanssa.
Nyt kiitän onneani siitä, ettei kukaan mottaissut minua päin näköä.
Ota happee... Bullshit.
Tällä hetkellä olen yksi iso kasa stressiä, kiirettä ja hajoamista.
Olen unohtanut miten irtautua stressistä.
Mielenhallinta ei ole minulle mitään muuta kuin sana, jonka tarkoitusta en ymmärrä.
Edelleen en aina tajua stressaavani, kunnes kehoni muistuttaa minua siitä.
En tiedä mihin se toimelias puoli minussa on hävinnyt, organisointi- ja ajattelukykyni on kadonnut kuin pieru saharaan.
Juuri nyt kuulee kuinka melkein kaikkialla puhutaan downshiftaamisesta, meditaatiosta ja muista rentoutumiseen johtavista asioista. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja siksi olen so last season - vasta nyt alkanut stressaamaan.
Pari vuotta sitten havahduin siihen, että murehdin ihan aivan liikaa. Saatoin murehtia toisten puolesta, asioita joihin en voinut vaikuttaa ja toisinaan jopa asioita, jotka eivät edes olleet vielä tapahtuneet.
Nykyään voin vain yrittää ajaa stressin pois mielestäni.
Vaikka rupeaisinkin tuumasta toimeen - joka on ainoa oikea tapa hoitaa asioita, päästäkseen eroon stressistä - pian maailmankaikkeus kuitenkin muistuttaa minua tästä mieltä hellivästä asiasta iskemällä samanaikaisesti huuleeni herpeksen ja kasvoihini viisi pelottavan isoa pattia, joita joku voisi erehtyä finneiksi kutsumaan. Omasta mielestäni ne ovat Saatanan ilmentymiä tuomassa terveisiä alimmasta helvetistä.
Samanaikaisesti ruokahaluni on yhtä kadonnutta ja mennyttä kuin Franklinin kadonnut arktinen retkikunta.
Voitaneen todeta, että lyhyenkin huonosti syödyn ja nukutun stressijakson jälkeen seuraa flunssatauti, joka kaataa sänkyyn.
Siinä ei pahemmin salilla käydä tai harrasteta muutakaan liikuntaa, joka elämänhallintaohjeiden mukaisesti on paras ase stressinhallintaan.
Toisinaan osaan ottaa stressiä jo siitä, että minun pitäisi omasta mielestäni harrastaa enemmän liikuntaa välttääkseni tämän myrkyllisen, hitaasti mutta varmasti tappavan menneen talven trendin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti